Tapahtumat



Järjestämme säännöllisesti erilaisia tapahtumia, jotka edistävät keskustelua eettisestä johtamisesta ja liike-elämästä. Seuraa Facebook -sivujamme niin saat ajankohtaista tietoa tapahtumistamme. 

 

Tulevat tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia.


Menneet tapahtumat

Arvoseminaari 28.1.2019 klo 11 - 16

Arvoseminaari on johtamisen vastuullisuuteen ja arvojohtajuuteen nojautuva korkeatasoinen seminaari, joka järjestetään eri teemalla vuosittain Oulussa. Tällä kertaa lähestyttiin poliittiseen päätöksentekoon liittyviä arvovalintoja myös eettisten näkökulmien kautta.

Arvoseminaari otsikko.png

Arvoseminaari 2019 järjestettiin Oulun Yliopiston Saalastinsalissa maanantaina 28.1.2019 klo 11 alkaen.

Tapahtuman puhujia olivat mm. Suomen pääministeri ja puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri ja puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.), varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Sanna Marin (SDP), puheenjohtaja Pekka Haavisto (Vihreä liitto) sekä kansanedustaja, puheenjohtaja Li Andersson (vas.). Tapahtuman puheenjohtajana toimi tietokirjailija ja kolumnisti Risto Uimonen.

Arvoseminaarin lipun hinta oli 60 €/ kpl (sis. kahvitarjoilun). Ohjeet lipun ostamiseen sekä tarkempi ohjelma tapahtuman omalta sivustolta löytyivät tästä linkistä: Arvoseminaarin tapahtumasivu.

Arvoseminaarin järjestivät yhteistyössä Oulun Kauppaklubi ry ja Oulun Eteläinen Rotaryklubi ry.

Tilaisuuden tuotto käytetään alueelliseen hyväntekeväisyyteen.

17.10.2018 Gaalajuhla

Oulun Kauppaklubin jäsenten Gaalajuhla pidettiin 17.10.2018.

9.4.2018 Oulun Kauppaklubi ry:n ylimääräinen vaalikokous

Oulun Kauppaklubi ry:n vuosikokous päätti 13.3.2018 pitämässään kokouksessa kutsua koolle ylimääräisen vaalikokouksen, joka pidettiin maanantaina 9. huhtikuuta 2018 klo 12.00 alkaen Ravintola Rauhalassa osoitteessa Mannenkatu 4, Oulu. 

Oulun Kauppaklubi ry on ylimääräisessä vaalikokouksessaan 9.4.2018 valinnut hallitukseen seuraavat jäsenet.

Ari Tuutti (puheenjohtaja)

Ralf Mattson (varapuheenjohtaja)

Marko Kailasuo (sihteeri)

Jyri Pyrrö

Tommi Linna ja

Jukka Alakontiola.

Uusi hallitus jatkaa työtä perinteisen yli satavuotiaan Kauppaklubin arvojen mukaisesti, vastuullisen johtamisen ja eettisten arvojen keskustelufoorumina ja jäsenistön kohtaamispaikkana.

Hallitus toivottaa kaikille jäsenille aurinkoista kevään jatkoa!

 

13.3.2018 Vuosikokous

Oulun Kauppaklubi ry.:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Rauhalassa. Lisätietoja kokouksesta Jouni Ihmeeltä.

 

30.11.2017 Lounasesitelmä ja vaalikokous

Vastuullista johtamista maakuntauudistuksen pyörteissä.” Pauli Harju, Maakuntajohtaja, Pohjois-Pohjanmaan liitto.

Kuulimme maakuntajohtaja Pauli Harjun esitystä aiheesta ”Vastuullista johtamista maakuntauudistuksen pyörteissä – Miten käy lähipalvelujen ja lähidemokratian? Mikä on kunnan ja maakunnan välinen suhde? Mitä tapahtuu kunnan sote-kiinteistöille? Kuinka paljon toimintoja yhtiöitetään? Mitä valinnanvapaus käytännössä tarkoittaa? Digitalisaation hyödyntäminen kuntien, maakuntien ja valtion tasolla?”

”Pauli Harju palasi Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntajohtajaksi marraskuun alussa. Pauli siirtyi takaisin tehtävään valtiovarainministeriön muutosjohtajan tehtävästä, jota hän hoiti elokuusta 2016 lähtien. Muutosjohtaja Pauli Harju on vastannut valtiovarainministeriössä uudistuvan maakuntahallinnon organisoinnista. Ajankohta siirtymälle on luonteva, sillä uudistuksen painopiste siirtyy maakuntauudistuksessa nyt yhä vahvemmin toimeenpanoon, kerrotaan tiedotteessa. Pauli on työskennellyt myös Pudasjärven kaupunginjohtajana ja Taivalkosken kunnanjohtajana.”

12.9.2017 Oulun Kauppaklubin syysesitelmä: ”Oulu – kestävän kasvun kaupunki”, kaupunginjohtaja Päivi Laajala

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala houkutteli paikalle mukavasti osallistujia Oulun Kauppaklubin kesäparlamenttiin ja syysesitelmään. Päivi kertoi monipuolisesti kaupungistamme Oulu - kestävän kasvun kaupunki ja aihe herätti aktiivista keskustelua osallistujien kesken. Tässä tunnelmia Rauhalassa pidetystä tapahtumasta. Kiitos kaikille ja mukavaa syksyn jatkoa.

 

8.6.2017 Oulun Kauppaklubin lounasesitelmä: Eettisesti toimiva organisaatio menestyy paremmin, Satu Saarinen

Katso kuvia tapahtumasta

29.3.2017 Oulun Kauppaklubin lounasesitelmä: yrittäjyys, yritysfilosofia ja johtaminen, Minna Åman-Toivio

Katso kuvia tapahtumasta

29.3.2017 Vuosikokous

24.1.2017 Arvoseminaari

10.11.2016, Oulun Kauppaklubin vuosikokous